Evoluutio (2001)

Koska tein juuri katsauksen Men in Black -elokuviin, päätin katsella pitkästä aikaa myös tämän vuosituhannen taitteen tieteiskomedian, jonka voi katsoa olevan osa samaa jatkumoa ja kokonaista laajempaakin lajityyppikokonaisuutta. Olen tosin vuosien varrella palannut sen pariin säännöllisen epäsäännöllisesti, onhan se ylipäätään yksi kaikkien aikojen suosikkielokuvistani – ainakin 80-luvun jälkeen tehdyistä.

Minulla on sellainen epämääräinen muistikuva, että Evoluutio oli hetkellisesti varsin suosittu elokuva, josta paljon puhuttiin, mutta jostain syystä se tuntuu sittemmin unohtuneen eikä siitä ilmeisesti ole tehty bluray-julkaisua lainkaan. Muutamien amerikkalaisten youtube-kriitikkojen olen kuullut mainitsevan sen ohimennen, mutta harvoin siitä varsinaisesti sanotaan mitään – esimerkiksi jossain Red Letter Median videossa, jossa se nousi esille, kommentti oli vain ”oh, that movie”, mistä tietysti voi päätellä paljon. Näin totaalista unhoon vaipumista en oikeastaan ymmärrä, sillä minusta Evoluutio on ”helevetin haaska, niin kuin Savijärvellä sanotaan”.

(Jossain kohtaa 2010-lukua tosin sattui sellainen tapaus, että muuan tuttu sukupuolentutkimuksen tohtori tykkäsi Facebook-kommentistani, jossa siteerasin erästä mieleenpainuvaa dialoginpätkää, eli mahdollisesti hän yhä muisti tämän kadonneen klassikon. Kommenttini asiayhteyttä en valitettavasti enää muista, mutta sitaatti oli joka tapauksessa seuraava:
– There is no time for lubricant!
– THERE IS ALWAYS TIME FOR LUBRICANT!)

Elokuvan ohjasi Ivan Reitman, joka tunnetaan kaiketi parhaiten Ghostbustersista, vaikka onhan hän tehnyt paljon muutakin, näköjään myös Arnold Schwarzeneggerin tähdittämät komediat Identtiset kaksoset, Lastentarhan kyttä ja Junior – Arskan uralla oli nimittäin kasarin ja ysärin taitteen molemmin puolin vaihe, jossa hän kokeili siipiään komedianäyttelijänä, eikä tämä ollut aivan niin hyvä idea kuin miltä se saattaa äkkiseltään kuulostaa. Evoluution taustoista en nyt löytänyt varmaa tietoa (eikä sillä, että olisin kovin ahkerasti etsinytkään), mutta vaikuttaa selvältä, että Reitman tahtoi luoda Ghostbustersin kaltaisen kestohitin uudelle sukupolvelle. Historian valossa lienee myös selvää, että hänen yrityksensä meni metsään, ja se on kyllä sääli jo ihan periaatteen tasolla, koska juuri tämän tyylistä vanhojen menestysideoiden elvyttämistä näkisin mieluummin kuin ainaisia remakeja, rebootteja ja jatko-osia. Nimittäin vaikka Evoluutio hyvin yleisellä tasolla seuraa Ghostbustersin rakennetta, siihen on kuitenkin kehitetty uusi ja riittävän erilainen perusidea, se on sijoitettu eri ympäristöön ja kerrottu erilaisten henkilöiden kautta. Uudet tarinat ovat aina kiinnostavampia kuin vanhojen loputon toistaminen, vaikka Hollywoodin pamput taitavat olla kanssani eri mieltä.

Millainen se uusi tarina sitten tässä on? No, antakaapa kun setä kertoo! Arizonalaisen pikkukaupungin laitamille putoaa meteori, jota paikallisen korkeakoulun luonnontiedeopettajat Ira Kane ja Harry Block lähtevät tutkimaan, koska kenelläkään muulla ei niillä main ole edes nimellistä pätevyyttä sellaiseen. Kaverukset ottavat murikasta näytteen ja huomaavat sitä tutkiessaan, että mukana on tullut yksisoluisia eliöitä, joiden dna-rakenne ei vastaa mitään Maassa tavattua. Avaruusolentoja siis! Parissa päivässä eliöt kehittyvät ensin monisoluisiksi ja sitten jo yksinkertaisiksi madoiksi ja sienimäiseksi kasvustoksi, eli ne vaikuttaisivat käyvän evoluutiota läpi pikakelauksella. Block, joka on kaksikosta vekkulimpi, haaveilee Nobelin palkinnosta, mutta Kane näkee nopeassa kehityksessä pahaenteisiä puolia. Miten pitkälle se jatkuu, ja mitä sen päässä odottaa? Kaiken lisäksi armeija saa vihiä asiasta, ottaa tilanteen haltuunsa ja eristää koko alueen, Kanen ja Blockin tutkimustulokset ja näytteet takavarikoidaan ja heidät suljetaan tutkimusten ulkopuolelle. Samalla käy ilmi, ettei Kane suinkaan ole ensimmäistä kertaa tekemisissä USA:n sotavoimien kanssa.

Eristys menee tietenkin pieleen – meteori on vajonnut luonnonluolaan, joka on osa kaupungin ja koko lähiseudun alla levittäytyvää verkostoa, ja jokin tunneli on tainnut jäädä tukkimatta sillä kummallisia otuksia alkaa ryömiä esiin eri puolilla seutua. Yhteen näistä ötiäisistä törmää palomiehen urasta haaveileva mutta golfklubin yleismieheksi jämähtänyt nuori jätkämies Wayne, joka ronttaa golfareita ahdistelleen otuksen ruhon koululle Kanen ja Blockin tutkittavaksi kun ei muutakaan keksi. Kolmikko ryhtyy selvittämään olento-ongelmaa omavaltaisesti, ja avuksi tulee vielä armeijan touhuihin kyllästynyt älykäs mutta kömpelön sorttinen tiedenainen Allison Reed, jonka kanssa Kanen ego ensin lyö kipinää mutta hiljalleen syntyy myös säpinää. Sotilasoperaatiota johtava pöyhkeä kenraali ja hänen riesakseen ilmaantuva tohelo kuvernööri eivät ole hyvillään siviilien sooloiluista ja päättävät ratkaista tilanteen pommittamalla koko meteorin otuksineen kaikkineen hevontuuttiin, mutta Kanen, Blockin ja Reedin tutkimuksissa käy ilmi, että sellainen ratkaisu ei johtaisi toivottuun lopputulokseen vaan päinvastoin seuraukset olisivat odottamattoman tuhoisat. Niinpä jää heidän tehtäväkseen selvittää, miten ulkoavaruuden hirviöistä päästään eroon tieteen keinoin.

Jos tästä elokuvasta kukaan mitään muistaa niin todennäköisesti sen, että pääosassa (siis tohtori Ira Kanen roolissa) on X-Filesin Mulderina tunnetuksi tullut David Duchovny. Vuonna 2001 X-Files veteli jo viimeisiään eikä siinä enää ollut Mulderiakaan, mutta hahmo oli toki edelleen tunnettu ja varmasti myös suosittu, joten ei liene ihme, että Duchovny on pistetty vetämään Evoluutiossa suunnilleen samaa roolia, josta tosin on poistettu traagisemmat puolet ja keskitytty siihen Mulderiin, joka laukoo puujalkavitsejä naama peruslukemilla. Komediallisen scifin puitteissa ratkaisu toimii, ja hahmo istuu hyvin Ghostbustersin aloittamaan traditioon – olivathan siinäkin elokuvassa päähahmot varsin hillittyjä, vaikka heidän ympärillään tapahtui kaikenlaista hillitöntä. Aisapari Orlando Jonesille (eli opettajakollega Harry Blockille) on toisaalta kirjoitettu kasari- ja ysärityylinen ”hauskan mustan jätkän” rooli, joskin akateemisella twistillä, eli hän ei ole erityisen hillitty mutta luo juuri siksi hyvän kontrastin Duchovnylle, ja Waynena sekoilee sitten American Pie -tyylisistä teinikomedioista tuttu Sean William Scott, jonka suuri fani en ole noin muuten mutta tässä hänen vähän pöhelö jokamiehensä on hyvä lisä oppineempien päähahmojen joukkoon. Oma lukunsa on naispääosan Julianne Moore, joka muuten näyttelee kuin olisi vakavassa elokuvassa mutta tämän tästä kompastuu ja lentää turvalleen, törmäilee oviin ja muuta vastaavaa. Muut hahmot ovat aika yksioikoisia perustyyppejä, puhuttiin sitten pääkaksikon oppilaista, pikkukaupungin poliiseista tai armeijan väestä, mutta eipä heidän tarvitse tällaisessa tarinassa muuta ollakaan, ja kuvernöörin rooliin laitettu Dan Aykroyd on juuri sopiva kumarrus Ghostbustersille.

Kun perusidea on se mikä on, tarvitaan tietysti kaikenlaisia kummallisia otuksia, ja vuonna 2001 nämä suurelta osin toteutettiin cgi:llä, vaikka jonkin verran käsityötäkin on joukossa. Omana aikanaan tehosteet olivat näyttäviä, nykysilmään ne jo näyttävät juuri siltä mitä ovatkin, mutta kuten Men in Blackin yhteydessä kävi ilmi, komedia ei kärsi vanhentuneista tietokonetehosteista yhtä pahasti kuin vakavammat toiminta- tai kauhuelokuvat, joissa otukset pitäisi kokea aidosti uhkaavina. Suurin ongelma oikeastaan on, että vaikka alkupuolella nähdään hyvinkin surrealistisella tavalla vieraan näköisiä olentoja, loppua kohti siirrytään jossain määrin tavanomaisempaan hirviökuvastoon – poislukien aivan loppu, joka ampuu taas kunnolla yli laidan (koska pitäähän lopussa olla julmetun iso monsteri tallomassa kaupunkia alleen maailmanlopun meiningillä). Toisaalta hirviödesignin kehityskulku on tavallaan looginen, koska olennot pyrkivät kaiken aikaa sopeutumaan Maan olosuhteisiin ja mahdollisesti juuri tästä syystä alkavat muistuttaa meille tuttuja eliöitä. Jonkinlainen pseudotieteellinen lähestymistapa elokuvalla tuntuu muutenkin olevan aiheeseensa, vaikka jopa minun suhteellisen olemattoman luonnontieteellisen pätevyyteni pohjalta herää epäilys, kuinka paljon millään esitetyllä lopulta on tekemistä minkään todellisen kanssa.

Sillä eihän tämä edes yritä olla vakavaa scifiä, sen enempää kuin Ghostbustersiakaan oli tarkoitettu vakavaksi näkemykseksi tuonpuoleisista asioista. Perusidea on kuitenkin yhtäläisen omaperäinen, ja komediaelementeistä ja kummallisista yksityiskohdista huolimatta juonta käsitellään kuin vakavaa tieteisseikkailua. Henkilöt ovat tietysti kärjistetyn hassuja, mutta varsinainen uhkatekijä otetaan todesta ja sinänsä hupaisat tyypit suhtautuvat siihen vakavissaan (poislukien toki ne, joiden rooli tarinassa on pitää uhkaa hölynpölynä). Loppua kohti saadaan jopa sankarillisia sävyjä, kun armeija osoittautuu avuttomaksi vaaran edessä ja toiminnallisilta kyvyiltään hyvin rajalliset päähahmot joutuvat ottamaan maailman pelastamisen vastuulleen. Ihmeisiin he eivät pysty ja välillä sattuu kömmähdyksiä, mutta touhua ei lyödä läskiksi vaan siinä pyritään säilyttämään tietty jännityselementti, missä myös onnistutaan. Otollisessa iässä (ts. lapsena tai varhaisteininä) katsottuna Evoluutio saattoi Ghostbustersin tavoin olla vähän hurjan puoleista menoa, vaikka tästä en tietysti enää vuonna 2001 pystynyt hankkimaan omakohtaista kokemusta.

Ghostbustersiin nähden nousee kyllä esille sellainen eroavaisuus, että Evoluution huumori on jossain määrin alatyylisempää, mikä saattaa kertoa aikojen muuttumisesta. Kuivakkaan nasevia nokkeluuksiakin riittää, sehän on Duchovnyn vahvin komediallinen osa-alue, mutta myös seksuaalissävytteistä huulenheittoa on paljon, vaikka se jää melko kiltiksi tai korkeintaan pikkutuhmaksi – ja kun nyt olen katsonut jokusen elokuvan, joita Ivan Reitman tai vaikkapa John Landis tekivät kasarin alussa, niissä puheet olivat oikeastaan selvästi rivompia. Varsinaisesti mauttomuuksiin Evoluutio menee vain kahdessa kohtauksessa, joista kummankin kantava teema on asioiden työntäminen peräaukkoon (tai no, jälkimmäisessä on määrittelykysymys, mikä aukko varsinaisesti on kyseessä), mutta molemmat esitetään siinä määrin ylilyödysti, että ne lopulta ovat jokseenkin harmittomia, vaikka toki hilpeitä – mitä realistisempi lähestymistapa aiheeseen todennäköisesti ei olisi. Seksiä ei nähdä pientä pusuttelua enempää, ja alastomuuden puolellakin esille tulee vain Duchovnyn paljas takapuoli (eli joka on tahtonut sen nähdä, saa tässä elokuvassa elämänsä tilaisuuden). Vuosituhannen taitteen tienoilla suosituksi nousseen törkyisen seksikomedian puolelle ei siis lipsuta, vaan henki on kasarityyliin lopulta aika viaton.

Liekö juuri liiallinen kiltteys ollut syynä sille, ettei Evoluutiosta tullut klassikkoa? Liian älyllinen elokuva se ei ainakaan ole, sillä vaikka jollain tasolla tieteeseen pohjaava aihepiiri saattaa tuntua vaikealta, käytännössä vaikkapa evoluutioteoriasta tai alkuaineiden jaksollisesta järjestelmästä (jolla silläkin on oma merkityksensä juonen kiemuroissa) ei tarvitse ymmärtää hölkäsen pöläystä pysäkseen kärryillä, ja huumori on kuitenkin kansantajuista läpänheittoa ja törmäilyä. Kenties ongelma olikin, että elokuva on liian höpsö, koska nörttien keskuudessahan kulttistatuksesta pitkälti päätetään ja Evoluutio osuu sellaiseen hankalaan välimallin lokeroon, jossa pohjana on periaatteessa jotain todelliseen tieteeseen perustuvaa mutta sitä käsitellään jokseenkin vapaalla kädellä – siinä missä vaikkapa Ghostbusters menee jo haamuaiheen vuoksi oletusarvoisesti realismin ulkopuolelle eikä siksi joudu yhtä tarkkaan syyniin. (Nörtit tuppaavat olemaan juuri tällä tavalla tosikkoja.) Suuren yleisön makuun Evoluutio sitten taas saattoi vuonna 2001 olla liian vanhanaikainen, aikakauden kassamagneettikomedioissahan käsiteltiin varsin suorasukaisesti ja graafisesti seksiaktien, masturbaation ja ulostamisen kaltaisia aiheita eikä mitään sellaista ole tarjolla, niistä parista anaalipeneraatiosta huolimatta.

Minulle Evoluutio on joka tapauksessa henkilökohtainen klassikko, ja yleisemmällä tasolla katson sen olevan viimeinen puhdasverinen edustaja klassisen kauhukomedian lajityypissä, jonka aiemmin käsittelemäni Ihmissusi Lontoossa aloitti vuonna 1981. 20 vuotta sitä riemua siis kuitenkin kesti! En mitenkään tietoisesti katsonut näitä kahta elokuvaa näin lähekkäin, mutta jälkikäteen huomaan ympyrän selvästi sulkeutuvan. Lajinsa viimeisenä edustajana Evoluutio on joka tapauksessa pätevä ja aidosti hauska, ja on kyllä suuri vääryys, ettei tätä ole laajemmin tunnustettu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s